perjantai 15. marraskuuta 2013

Vanilja Ahaa suklaakakku






Teki mieli kokeilla tehdä marsipaanilla päällystettyä kakkua ja ensimmäistä kertaa kokeilin myös pikeerillä koristelua.Tämä kakku on tehty 6 munan kakku pohjalla. Tämä on tälläinen yksinkertainen mustavalkoinen kakku ,kakun päällystäminen ei ollutkaan niin yksinkertaista.Tässä kakussa on kahta täytettä,ahaa täytettä on kahdessä välissä sekä vanilja täyte löytyy yhdestä välistä. Päätin kostuttaa kakun maitokahvilla jos se toisi kakkuun hieman kahvimaista makua. Annoin kakun hyytyä täytteineen jääkaapissa 1 vuorokauden, sitten kakun maut on kohdillaan. Ennen kun laitoin marsipaanin kakun päälle levitin ohuen kerroksen kermavaahtoa kakun päälle jotta marsipaani tasoittuisi hieman paremmin.Tässä olisi täytteiden ohjeet:


Vaniljatäyte(riittää yhteen väliin)

2dl kuohukermaa
1/2 pkt maustamatonta tuorejuustoa
1prk vaniljarahkaa
ripaus sokeria
ripaus vaniljasokeria
2 liivatetta
vettä

1. Laita liivatteet likoamaan veteen.Keitä pieni tilkka vettä.
2.Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto sekä rahka.
3.Lisää sokerit, maistele onko riittävästi sokeria ja lisää tarpeen mukaan.
4.Liota liivatteet kuumaan veteen ja sekoita muiden aineiden joukkoon.



Ahaa suklaatäyte (kahteen väliin)

10 kpl ahaa patukoita
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1prk maustamatonta tuorejuustoa
4kpl liivatetta
1-1 1/2 dl vahvaa kahvia

1.Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.Keitä vahvaa kahvia.
2.Rouhi ahaa patukat pieneksi, maistuu hyvältä jos joukoss on myös hieman isompia paloja.
3.Vatkaa vaniljakastike vaahdoksia ja lisää tuorejuustoa ja ahaa rouhe.
4.Liota liivatteeet kuumaan kahviin ja sekoita muiden aineiden kanssa.

 

Keltainen koskenlaskijan kanakastike


Teki mieli koskenlaskija juustoa ja tällä kertaa tein siitä kanakastiketta joka on muuten siis todella hyvän makuista. Tuo koskenlaskija juusto tuo niin hyvää makua ruokiin.
Tämä oli hieman tulista koska olenkin kova käyttämään mausteita,ripauttelen vähän kaikkia mausteita maun mukaan ruokiin. Ohjeesta voi jättää punaisen chilin pois jos ei pidä pienestä tulisuudesta.
Ohjeesta tulee aika iso satsi kastiketta,kuvassa on siis vain pieni määrä tästä.Kastiketta tarjosin oma tekoisen peruna muusin kanssa.Sitten asiaan, eli itse reseptiin :

400 grammaa hunajamarinoituja broilersuikaleita
1 pkt paprika koskenlaskijajuustoa
n.0,5l vettä
  1 punainen paprika
1 jumbo herkkusieni
1 punainen chili ilman siemeniä
1 iso sipuli
broiler maustetta
suolaa
paprika jauhetta
valkosipulirouhetta
rouhittua mustapippuria


1.Pilko sipuli,chili,paprika ja herkkusieni pieneksi kuutioksi.Paista niitä oliiviöljyssä hetken.
2.Lisää broiler suikaleet pannulle.Lisää tässä vaiheessa hieman broilermaustetta.
3.Kun broileri on kypsää sekoita koskenlaskija juusto pieninä paloina joukkoon.
4.Sitten kun juusto on sulanut aloita ohentamaan hieman kastiketta  vedellä sillä kastike on aika paksua tässä vaiheessa.
5.Mausta ruoka ja anna seistä pannulla miedolla lämmöllä 10-15min niin maustuu oikein makoisaksi.
Nyt on lupa nauttia!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kakkupohja


Tämä kakku pohja on kuuden munan kakku pohja.Kakkupohjan tekeminen tällä tekniikalla on yllättävän helppoa,sinun ei tarvitse muistaa aineiden määriä. Voit soveltaa erikokoisiin kakkupohjiin lisäämällä munien määrää.
Ota kolme samankokoista lasia ja mittaa kaikkiin laseihin saman verran munia,jauhoja sekä sokeria.
Jauhoihin sekoitetaan 1 tl leivinjauhetta.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Saa vatkata aika kauan että se on sopivan kuohkeaa sekä paksua. Lisää siivilän kanssa jauhot vaahtoon hiljalleen,varovasti puulastalla nostelemalla.Tässä vaiheessa ei saa enään sekoittaa!
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun
kakku/irtopohja vuokaan.Paista kakkupohja 175
asteessa noin45 minuuttia. Paisto aika riippuu kakun koosta. Kun kakku on valmis anna sen hetki vetäytyä ennen kun kumoat sen.

Muutama tärkeä asia kakkupohjan teossa:

- Vatkaa vaahto riittävän kuohkeaksi
-Älä vatkaa enään jauhoja sekoittaessa
-Uunin tarvitsee olla lämmin kun laitat 
kakun uuniin.
-Älä "kopistele" kulhoa vasten mitään äläkä
paisko kaapin ovia yms.uunin lähellä sillä
kakku saattaa lässähtää
-Käytä aina huoneenlämpöisiä kananmunia
-Älä avaa uunin luukkua ainakaan ensimmäisen
puolen tunnin aikana.
-Jos kakun päällinen näyttää tummalta laita siihen
leivinpaperi päälle
Onnistuneita kakkupohjia!


maanantai 11. marraskuuta 2013

Se tavallinen perinteinen jauhelihakeitto

Arkena on mukava syödä hieman kevyemmin ja terveemmin, viikonloppuna tulee yleensä herkuteltua ja mässäiltyä. Maanantain on hyvä aloittaa ihan tavallisella helpolla jauhelihakeitolla. Tämä annos on helppo valmistaa,suhteellisen edullinen ja hyvääkin viellä.

1 pussi valmista peruna keittokasviksia(1kg)
400g naudan jauhelihaa
1 lihaliemikuutio
mustapippuria
valkosipulijauhetta 
suolaa
1.Laita vesi kiehumaan sopivan kokoiseen kattilaan.
2.Paista jauheliha paistinpannulla kypsäksi
3.Laita perunakeittokasvikset kiehuvaan veteen sekä myös lihaliemi kuutio
4.Keitä noin. 10 minuuttia ja lisää sekaan jauheliha
5.Mausta makusi mukaan ja anna maustua hetki ennen tarjoilua
6.HERKUTTELEMAAN! :)


Ristiäiskoriste

  Tämä koriste on tehty pienen tytön ristiäisiin.
Koristeesta löytyy kaikkea tyttömöistä. Sydämmiä,nalle,pinkkiä,rusettiä,ruusuja sekä helminauhaa. Tämä koriste on minun ensimmäinen suurempi koriste jonka valmistin sokerimassasta ja kikki tässä koristeessa on tehty käsin.
Omistankin ihmeen vähän muottejä.
Sokerimassan olen värjännyt elintarvikeväreillä.
Onnea pienelle tytölle!:)
 Hieman jäi nallen liitoskohtaan näkymään kiinnityksesn merkkejä mutta ei hätiä :)


Perhos ja ruusukoristeet sokerimassasta

Tein tälläisen koristeen juustokakkuun kun vein
sen synttäreille. Tämä koriste tuli Ahaa juustokakun päälle. Juustokakkuihin kannattaa koristeet laittaa vasta ennen tarjoilua sillä ne sulavat kakun päälle ja värjäävät kakun.
Nämä koristeet olen tehnyt sokerimassasta, joka kuivuessaan on erittäin kovaa. Eli jos haluua syödä koristeet ei niitä kannata hirveän aikaisin tehdä .
Ruusut olen käsin muotoillut mutta perhoset on tehty muotilla. Perhosen päällä olevat hopea kuulat sisältävät suklaata ja ovat muuten hyviä vaihka en yleensä noista kuulista tykkääkään.
Koristeen kruunasi elintarvike kimalle .

Pähkinäsuklaa puustit

Nämä ovat muunnelmat korvapuusteista,välissä siis nutellan pähkinäsuklaa levitettä.
Oli jäänyt kaapin pohjaan pähkinäsuklaalevitettä ja viimeiseen käyttöpäivään enään kolme päivää joten käytin sen hyödyksi näihin.
Näihin ei kannata laittaa liikaa levitettä,jolloin ne pursuaa välistä.

Tein tämän tällä pullataikina ohjeella.
Käytä hyväksesi tätä Korvapuusti ohjetta mutta
laita voin ja fariinisokerin tilalle suklaapähkinä levitettä. Jätin tästä myös rae sokerin pois koska
nämä ovat muutenkin makeita.
Ei kun nauttimaan suklaa pullista =)

Korvapuustit

Tutut ja turvalliset korvapuustit kruunaavat päivän. Se ihana pullan tuoksu mikä leijailee kodissa. Nämä maistuu varmasti kaikille pullan ystäville. 

Nämä ovat valmistettu tällä  Pullataikina ohjeellani. 

Kun olet tehnyt pullataikinan jaa se kahteen osaan ja kauli taikinoista levy. 
Levitä levylle voisulaa/margariinisulaa sekä reilusti fariinisokeria.( Itse en tee mitään laihdutus pullia vaan täytettä saa olla rutkasti :D )
Kieritä levy tiukalle rullalle ja leikkaa siitä kolmion muotoisia paloja.
Paina sormella kolmion kärki lyttyyn niin saat kauniin näköisiä korvapuusteja. Anna kohota viellä 15 minuuttia , voitele kananmunalla ja ripottele päälle rae sokeria. Ei kun uuniin 200 asteeseen paistumaan 10-15 minuutiksi.Korvapuustit ovat viellä muutamankin päivän päästä todella hyviä kun hieman lämmittää niitä mikrossa:)

Pullataikina


Tässä olisi pullataikinan ohje kaikille pullan ystäville :)

5dl vettä tai maitoa
yksi paketti tuorehiivaa tai kaksi pussia kuivahiivaa
2 dl sokeria
2rkl kardemummaa
1tl suolaa
1 kananmuna
200g sulatettua voita tai margariinia
n.14-15 dl vehnäjauhoja

1.Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon tai veteen. Kun hiiva on liuennut lisää sekaan sokeri,kardemumma,suola sekä kananmuna.
2.Lisää sekaan suurinosa jauhoista. Loppuvaiheessa lisää sulatettu voi/margariini taikinaan. 
3.Nyt voit lisätä loput jauhot joukkuun. Vaivaa hyvin käsillä.
4.Laita kohoamaan lömpöiseen paikkaa.Itse laitan kuumaan vesialtaaseen liina päällä.Anna kohota noin.40 min.
5.Tee haluamasi muotoisia pullia ja voitele ne kananmunalla.Nyt anna kohota viellä 10-15 min pellillä liinan alla.
6.Paista uunissa 200 asteessa noin.10 -15 minuuttia.


perjantai 8. marraskuuta 2013

Suklaa cup cakes

 Tälläisiä cup cakeja tuli kokeiltua. Tuo muffinssi alusta on tullut koristeelliset kakut lehden mukana ja pakkohan sitä oli kokeilla ainakin kerran. Aika heiveröinenhän tuo oli sillä se on pelkkää pahvia? En ehkä vieraille laittaisi tarjolle kyseisellä "telineellä". Koristeelliset kakut lehteä muuten tulikin aluksi ostettua melkein joka numero mutta nyt se ilmestyy melkeinpä jo liian usein(1krt viikossa) ja tulisi aika tyyriiksi ostaa joka numero lehdestä.Oletko sinä lukenut lehteä,mitä mieltä ?

Tässä olisi muffinssien ohjetta sitä tarvitseville ;)

100grammaa voita tai margariinia



2,5 dl sokeria
2 munaa


1dl maitoa
4dl vehnäjauhoja
3/4dl kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
100g tummaa suklaata







1.Sekoita keskenään pehmeä rasva,sokeri,munat sekä maito.


2.Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja sitten sekoita pikku hiljaa rasva seokseen

3.Lopuksi rouhi suklaa pieneksi ja sekoita taikinan joukkoon
4.Jaa taikina lusikalla muffinssi vuokiin ja paistaa 200 asteessa noin. 20 minuuttia.

5.Anna muffinssien jäähtyä. Sulata suklaata ja vatkaa kerman sekaan. Määrät kannattaa katsoa oman maun mukaan. Pursota jäähtyneiden muffinssien päälle.