torstai 12. toukokuuta 2016

Kesän suursuosikki britakakku

Oon hehkuttanu itsekseni että kohta saa suomalaisia mansikoita ja sitten teen taas sitä ihanan kesäistä britakakkua. No enpäs malttanut odottaa suomalaisia mansikoita vaan nappasin ulkomaalaisia prisman hyllystä ja kotiin valmistamaan kakkua. Kyllä tämä kakku vaan maistui taas niin loistavalta ja niin kesäiseltä. Mitään kauneuskilpailua ei tämä kakku voita mutta maku on varmasti täydellinen.
Suosittelen kokeilemaan. Ohje on bongattu kinuskikissan ihanilta sivuilta.

Pohja
125 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 keltuaista (säästä valkuiset marenkiin)
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Vatkaa pohjaa varten pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
Erota kanamunista keltuaiset ja lisää keltuaiset yksitellen taikinaan hyvin vatkaten.
Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Valmista marenki.

Marenki 

2 valkuiasta
1,5 dl sokeria
Vatkaa valkuiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Leitä marenki pohjataikinan päälle.
Paista 175 asteessa n. 20-30min, uunista riippuen niin kauan kunnes marenki on kauniin ruskeaa.
Anna kakun jäähtyä hyvin ennen täyttämistä. Kakun jäähdyttyä leikkaa kakku kahteen osaan ja levitä täytettä toiselle puoliskolle ja nosta toinen puolisko varovasti täytteen päälle.

Täyte
 
2 dl kuohukermaa
250g maitorahkaa
sokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta
1 l mansikoita, voit käyttää myös muita marjoja