torstai 27. marraskuuta 2014

Pienen prinsessan ristiäiskakku

 Taas on aika kinuskikakkujen :D Pääsinpä tekemään aivan ihanalle pikku prinsessalle ristiäiskakkua oman mielen mukaan.Tämä oli toinen kerta kun pääsin tekemään ristiäiskoristetta ja mielestäni se onnistui suhteellisen hyvin.Vanhemmilla ei ollut mitään erityisiä toiveita vaan pääsin oman maun mukaan kehittelemään koristetta. En tiedä mistä mieleeni tuli tuo lehti mutta tiesin heti että vauva tulee makaamaan lehden päällä. Ostin kesällä tuon vauva muotin ja pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan, ei voi muuta sanoa kuin IHANA! Vauva muotilla tulee todella kaunista jälkeä kasvoista kun löytää viellä oikean sävyn massaan. Tälläinen koriste siitä tuli tällä kertaa ja odottelen jo innolla että pääsen tekemään uusia koristeita. Minusta myös tuo vauvan nimi oli erittäin kaunis <3
Onnea Lyydia Vivian ja kaikkea hyvää elämän polulle !


 

Lihapullat,perunamuusi sekä maistuva munakastike

Nam, perinteisiä lihapullia ekstra sipulilla sekä perunamuusia. Munakastike on todella hyvää ja nopea tehdä, ehkä ei tarkoitettu ihan lihalle mutta meillä se maistuu kyllä hyvin lihankin kanssa. Parhaiten munakastike maistuu kalan kanssa. Meillä sattui olemaan tilanne että kastike puuttui ja jotain nopeaa kastiketta oli kehiteltävä joten päädyttiin tähän.Voin kertoa että lihapullat ja muusi taitaa olla yksi lempiruokani.  Kokeilepa maistuvan maukasta reseptiä :)
 
 
Lihapullat :
 
400 g sikanauta jauhelihaa
1 iso sipuli
2dl vettä
1dl korppujauhoja
1kananmuna
mustapippuria
suolaa
valkosipulijauhetta
 
1. Lisää veden joukkoon korppujauhot. Anna muutaman minuutin olla ja sekoita kananmuna hyvin joukkoon.
2.Nyt voit sekoittaa jauhelihan seoksen sekaan , sekoita hyvin tasaiseksi massaksi.Sekoita pilkottu sipuli mukaan seokseen.
3. Mausta nyt seos oman mielesi mukaan. Itse käytin suolaa,mustapippuri sekä valkosipulijauhetta.
4.Lirauta kuumalle pannulle tilkka oliiviöljyä. Paista koe pyörykkä ja maista onko maku kohallaan. Lisää mausteita jos siltä tuntuu.
5. Pyörittele taikinasta pyöreitä palloja . Kastele hieman käsiä niin pyörittely on helpompaa.
6.Paista pullia välillä käännellen kunnes ovat kauniin ruskeita ja sisältä kypsiä.
 
 
Perunamuusi 2 hengelle :
4-5 keskikokoista perunaa
voita reilu rkl
1dl maitoa
suolaa
 
1.Kuori perunat ja keitä kypsiksi. (paras peruna sopivasti jauhoinen ja kiinteä )
2.Lämmitä maito mikrossa kuumaksi.
3. Murskaa kypsiä perunoita aluksi haarukalla muusiksi. Lisää sekään nokare voita ja sekoita nyt sähkövatkaimella tasaiseksi.
4.Lisää nyt kuuma maito joukkoon ja vatkaa kunnes on tasaista.
5.Lopuksi lisää suola ja maista .
 
 
 
Munakastike:
 
3kananmunaa
50g voita
1/2 dl vehnäjauhoja
noin 5dl maitoa
suola
 
1.Keitä kananmunat kypsiksi. Noin.10 minuuttia.Käytä kylmän veden alla keittämisajan jälkeen jotta kuori lähtee helposti irti. Pilko pieniksi paloiksi ja jätä odottomaan.
2. Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot joukkoon. Sekoita huolella kokoajan.
3.Lisää maito todella pienissä erissä koko ajan sekoittaen.
4. Keitä kastiketta viellä muutama minuutti ja lisää pilkotut kananmunat sekä suola.
Kata pöytä kauniisti ja nauti =)

Piparkakkutalo kera veikeiden tonttujen


 Jahas, se olisi taas se aika vuodesta kun saa alkaa fiilistelemään joulua ja tekemään kaikenlaisia jouluvalmisteluja. Ehkä olin tänä vuonna hieman liian ajoissa mutta joka tapauksessa kerran vuodessa on aika rakentaa pieni talo. Oli siis aika kaivaa esiin kaupan pakastehyllystä valmista piparitaikinaa sekä kaapin pohjalta koristeluvälineet. Kaavat mittailin ja suunnittelin itse ja palat natsasit aika hyvin yhteen. Koristelua en oikeestaan suunnitellut vaan tein jotain mitä päähän putkahti.Se tuoksu mikä lähtee piparitalosta omassa olohuoneessa on mitä mahtavin siitä se joulun odotus alkaa.  Millaista taloa sinä olet suunnitellut ? Hauskaa joulun odousta ja piparin tuoksuisia leivontahetkiä!




Ikkunan takana kurkkii jo pieni tonttu mitä siellä puuhataan.
 
 



Tähän piparkakkutaloon saadaan myös hieman valoa.
 

      Talon toisella sivulla makaa halkopino alla hennon lumipeitteen.