lauantai 25. huhtikuuta 2015

Valkosuklaa mansikkakakku

Tämä kakku on tehty muistotilaisuuteen. Minulla oli tätä kanssani tekemässä yksi ihana ihminen jota opetin koko ajan kakkua tehdessä,innostui kovin kakun teosta ja varsinkin koristeiden näpertelystä.
Kakusta tuli kauniin näköinen ja mansikat toivat pientä kesän loistoakin tähän muuten niin surulliseen päivään. Kakussa on 2 eri täytettä. Toisessa kakun välissä on mansikkatäytettä sekä toisessa on valkosuklaatäytettä. Tuntui valkosuklaa täyte olevan ihmisten mieleen mutta enemmän tykkään itse taas raikkaasta mansikka täytteestä . Koristeet olemme tehnyt omin pikku kätösin sokerimassasta. Harmi kun ei suomalaisia mansikoita vielä saa niin jouduimme käyttämään espanjalaisia. Väliin toki käytin suomalaisia pakastemansikoita jotka käyvät täytteeseen hyvin.Pohja on tavallinen sokerikakku pohja jonka ohjeen löydät myös täältä blogistani. Pohja on 8 munan kakkupohja ja tehty 26 cm irtopohja vuokaan. Kakku pohja on leikattu kolmeen osaan. Kasasin kakkua täyttäessäni sen kelmutettuun irtopohjavuokaan. Laita silein pinta alimmaiseksi jotta se jää kakkua kumotessa päällimmäiseksi kerrokseksi. Kostuta maitovanilja seoksella sopivasti, ei liikaa. Kaada mansikkatäyte ensimmäiseen väliin ja valkosuklaa toiseen väliin. Laita lopuksi kelmu kakkuvuoan ympäri tiukasti sekä pieni paino kakun päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa noin vuorokausi. Kumoa kakku varovasti sopivalle alustalle ja koristele. Tähän kakkuun meni pursotuksiin 7dl kuohukermaa sekä koristeluun 400 g mansikoita.
Ei voi muuta todeta kuin että taas kerran oli maistuva kakku. Kokeile sinäkin! 



Mansikkatäyte:
400g mansikoita
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 1/2 dl kuohukermaa
3 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä
2 rkl sokeria
vaniljasokeria

- Jos käytät pakaste mansikoita sulata niitä hieman . Saavat olla hieman kohmeisia mutta eivät täysin jäisiä. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Kiehauta vesi.
-Vatkaa kuohukerma vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto.
-Lisää joukkoon mansikat ja vatkaa hyvin.
-Lisää  sokeri ja vaniljasokeri tarpeen mukaan. Maista aina täytettä itse ja lisää tarvittaessa lisää.
-Sekoita nyt liivatelehdet kiehuvaan veteen ja sen jälkeen sekoita täytteeseen.
-Vatkaa viellä hyvin. 


Valkosuklaatäyte
200g valkosuklaata
200g vaniljatuorejuustoa
2 1/2 dl kuohukermaa
3 liivatetta
2 rkl kiehuvaa vettä
vaniljasokeria ripaus

-Sulata valkosuklaa aivan sulaksi
-Laita liivate lehdet likoamaan kylmään veteen ja keitä vesi kiehuvaksi
-vatkaa kuohukerma vaahdoksi
-Lisää nyt tuorejuusto , vatkaa
-Lisää sulatettu hieman jäähtynyt valkosuklaa joukkoon.
-Lisää liivatelehdet kuuman veden joukkoon ja kaada seos täytteen joukkoon. Vatkaa.
-Maista täytettä ja lisää tarvittaessa hieman vaniljasokeria.


                                            


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kinuskikakkua pikapikaa

Viikonloppuna tuli tälläinen pikainen kakkutilaus, koristelu jäi puolitiehen mutta yritin jotain hieman väsätä siihen kuitenkin ettei ihan niin tyhjältä näytä. Tästä tuli nyt mitä tuli mutta hyvää se oli. Tämä oli taas vakio kinuskivadelma kakku mistä on tullut kaikkien tuttujen kestosuosikki, itsenikin suosikki se tosin on. Laitoin tällä kertaa tuplamäärän kinuskia kakun päälle ja reunoille runbergin toffeeta mikä oli aivan taivaallista. Hyvää kevään jatkoa kaikille kakkujen parissa! =)

Kinderkakku makean ystäville

Paljon on puhuttu kinderkakuista varsinkin pääsiäisen aikaan oli kova hitti. Mielestäni tätä sopii syödä kyllä ihan milloin vain. Kakku oli erittäin makeaa ja vie isommankin makean nälän.
Pystyt itse muokkaamaan koristelua ja makuakin, anna mielikuvituksen lentää. Ohje on löydetty kinuskikissan blogista eli täältä.
Kannattaa kokeilla :)
 
 
 
Pohja:
75 g voita tai margariinia
¾ dl sokeria
1 muna
1 ¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl kermaa
60 g maitosuklaata

Vanilja-voikreemi:
80 g huoneenlämpöistä voita
1 dl vaniljakreemijauhetta
2 rkl kermaa
 
Suklaakuorrute:
100 g maitosuklaata
15 g huoneenlämpöistä voita
 
 
-Minä tein tämän tavalliseen irtopohjavuokaan 24 cm ja ohjeen tein silloin 3 kertaisena.
-Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon munat.
-Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munasokeri vaahtoon vuorotellen kerman kanssa.
-Leikkaa suklaa rouheeksi ja sekoita taikinan joukkoon.
-Paista 200 asteisessa uunissa 10-12 minuuttia. Laita uunin pohjalle  jotakin estämänää raskan valuminen uunin pohjalle, sillä sitä valuu!
-Anna jäähtyä hetki.
-Vatkaa vanilja-voikreemin voi kuoheaksi vaahdoksi. Lisää vaniljakreemijauhe ja lopuksi kerma.   Levitä kreemi pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa noin tunti.
 -Paloittele maitosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä (n. 250 W). Sekoita suklaasulan joukkoon huoneenlämpöinen voi. Levitä kuorrute vaniljakreemin päälle.
-Paloittele pinnalle kinder maxi suklaata ja laita vielä jääkaappiin hetkeksi ennen tarjoilua.


Kotitekoinen kebab

Työkaveri vinkkasi minulle että on tehnyt kotona miehellensä omatekoista kebabia. Ihmettelin että voiko sitä kotonakin tehdä ja vähän olinkin epäluuloinen kebabia kohtaan. Ei mennyt aikaakaan kun kävelin kauppaan ostamaan naudanjauhelihaa ja loput tarvikkeet olivatkin valmiiksi kotona. Heitin kebabin uuniin paistumaan 4 tunniksi. Kun mies saapui töistä käskin häntä arvaamaan mikä tuo mystinen pötkö uunissa on, voin kertoa että eipä ihan heti arvannut. Kebab valmistui vasta illan hämärtäessä joten siivutin kebabin vasta seuraavana päivänä ja laitoin siivut viellä muutamaksi minuutiksi uuniin lämpeämään. Tarjoilin kebabin ranskalaisten ja kebabkastikkeen sekä coleslawin kera. Voin sanoa että olihan tuo eri makuista kun jossain kebab ravintolassa mutta maistui terveellisemmältä sekä kotoisalta, suosittelen kokeilemaan! Ota tästä ohje muistiisi ja yllätä vaihka viikonloppu vieraasi =)
 
                                                              
         1kg naudanjauhelihaa
 4rkl aromisuolaa
                     3rkl rouhittua mustapippuria
 
- Sekoita jauhelihan joukkoon aromisuola sekä mustapippuri.
-Vaivaa taikina todella hyvin oikein sitkeäksi, tämä on tärkeä kohta kebabin valmistuksessa.
-Tee massasta tiukka pötkö, ihan kuin tekisin mureketta.
-Kääri pötkö todella tiukasti folioon.
-Tee muutamia reikiä folioon jotta mahdollinen rasva pääsee valumaan ulos.
-Laitaa 100 asteiseen uuniin 4 tunniksi. Muista laittaa alle vuoka tai uunipelti jotta rasva ei valu uunin pohjalle.
-Anna vetäytyä valmiin kebabin vielä ainakin puoli tuntia foliossa uunista tulon jälkeen.
-Leikkaa ohuita suikaleita kebabista. Minä käytin kuorimisveitseä joka todettiin loistavaksi tähän tarkoitukseen .
-Laita lastut viellä 200 asteeseen 2-3 minuutiksi.
-Nyt on lupa nauttia!